Ei päästy kunkkareihin mukaan, mutta lähtijöitä katsellessa en ihmettele. Pitänee yrittää taktikoida ikääntymistä niin, että ehkä ensi vuonna mahdutaan mukaan, tietenkin sillä edellytyksellä että ori jatkaa hyvää juoksuaan. Kuninkuusravit ovat muutenkin tänä vuonna varmasti positiivisen realistinen kokemus, koska järjestäjänä toimii Yep Trottersin Leena. Luvassa on siis ainakin yksi kilpailu, jota tulee seurattua tarkemmin.

Mutta, palattakoon takaisin arjen keskelle. Savitaival on edelleen muutosten kourissa, kun koetan säätää sen 100-200 hevosen sivuja uuteen uskoon ja päivittää kisakalentereita. Tänä vuonna käytössä on ollut keväästä asti listausmetodi, jolla saan ilmoitettua hevoset suunnilleen oikealla ennätyksellä raveihin, joten kalenterien päivitykseen ei ole tarvinnut tuhrata aikaa ravien alla. Toisaalta se on kyllä sitten johtanut vähän siihen, ettei oikein viitsisikään päivittää niitä... Uuden ulkoasun kannustamana olen jo parin hevosen kalenterit päivittänyt, mutta joudun nyt päivittämään eri tavalla kuin ennen, joten päivittäminen onkin sitten paljon hitaampaa.

Haaveherran kalenteri on nyt päivitetty, ja pakko sanoa, että odotan orista kyllä keskitasoa parempaa menijää. 28 starttia, joista 8 kolmen parhaan joukkoon (13 viiden parhaan joukkoon). En nyt sanoisi, että mitenkään älyttömän hyvä, mutta voi kehittyä tästä paremmaksi - onhan sillä kuitenkin yli 46% starteista viiden parhaan joukkoon. Vain viisivuotiaalle orille se on aika hyvä loppujen lopuksi, vaikka minulle prosenttien pitäisikin olla korkeammat kelvatakseen. Vähän perfektionistin vikaa?

Lämminverisistä olen päivittänyt Chaim Gonen kalenterin. Hokasinpa muuten vasta nyt, että sen isä on ollut Derby-karsinnassakin. Chaiminkin toto-% viiden parhaan joukkoon on melkein 50%, ei paha. Tosin kolmen parhaan joukkoon laskettaessa senkin prosentit romahtavat. En muuten tiedä, mistä tämä prosenttien laskuvillitys minuun on iskenyt, parempi olisi laskea niitä vasta uran loppupuolella, kun leimaan sitten kaikki hevoseni juoksukyvyttömiksi luuskiksi.

Eipä sillä, Savitaival on aina ollut vähän keskivertoravitallia kehnompi paikka. Talli on yksi isoimmista talleista (valitan, taidamme olla menettäneet isoimman ravitallin paikan, kun olen tykännyt listiä hevosia... Mikäli ikinä olimmekaan isoin).

Ihan vertailun vuoksi: Suomenhevosia ja pohjoisruotsalaisia on 29 kilpailevaa + 14 varsaa = 43 (plus yksi vuokrakapistus ja läjä sivuttomia varsoja...). Lämminverisiä on 30 + varsoja 14 (plus neljä kilpailevaa peitsaria) = 44. Listalta kuitenkin puuttuu esim. Captain Kind, joten ainakin 45 niitä on. Eläkkeellä/jalostuskäytössä on 37 hevosta (sh + lv + 1 peitsari). Yhteensä hevosia on siis 43+45+37=125. Veikkaisin, että tarkka luku lienee jossakin 130-140 kieppeillä.

Minulla on kyllä aina ollut paha tapa laskea ponit osaksi Savitaivalta, vaikka niillä on nykyään virallisesti oma tallinsa. Poneja on 17 (a-ponit) + 13 (b-ponit) = 30, joskin niistäkin puuttuu sivuttomia tapauksia.

Poneista kaikki kilpailevat, joten kilpailevia ravihevosia/poneja minulla on yhteensä 29+30+30 = 89 (plus neljä peitsaria). Tämäkin lista tosin mättää, sillä tosiasiallisesti kilpailevia lämminverisiä on 43, kylmäverisiä 40, peitsareita 14, ja poneja 32. Hevoslistojen määrät mättävät sen takia, kun osa jo kilpailevista on vieläkin varsalistoilla... köh. Yhteensä kilpailevia siis on 129.

Myönnetään, yllätyin vähän, että niitä on noin vähän. Alle 150 hevoskokoista ravaajaa. Olen kuitenkin onnistunut vähentämään hevosmäärää, vaikka olen koko ajan tuuminut, että ei, niitä on vain enemmän ja enemmän ja kohta kolkutellaan 200 ravihevosen määrää. Toisaalta se kyllä vähän harmittaakin, viihdyn ison hevoslaumani keskellä. Jalostushevoseni ovat sen verran keskiluokkaista tavaraa, etteivät ne ketään kiinnosta, joten minä mieluummin keskitän jalostuksen omaan talliin ja tuotatan niitä puskaluuskia omaan käyttöön - sitä varten täytyy olla paljon hevosia.

Sekavoittaakseni tätä blogausta lisää, pohdin kilpailujen määrää. Meillä hevoset kisaavat noin 40-120 starttia. Parhaimmat kisaavat yli sen sata starttia (tai no, lähinnä epähuomiossa), yleensä ura loppuu oreillakin 50-100 startin välillä ja tammoilla 40-80 starttiin. Säälittävän vähän nykyvirtuaalimaailmassa, jossa melkeinpä suurin osa hevosista kisaa yli 100 starttia. Oikeastaanhan nämä voisivat juosta enemmänkin, mutta kyllä iso hevosmäärä omat haasteensa teettää. Mikäli sarja on rajattu vaikkapa 25-28 -aikaisille kylmäverisille, minulle löytyy siihen arviolta 5-15 hevosta, ja yleensä osallistujarajoitukset ovat 2-4 hevosen välillä. Rajattomiakin järjestetään, mutta yleensä pääasiallisesti samojen henkilöiden toimesta. On se vähän ikävää aina laittaa hirmu kasa hevosia kisajärjestäjän kontolle, kun minun hevosistani saa teetätettyä sen pari sarjaa ihan kepeästi.

Välillä (tai no, aika useinkin) tekisi mieli jättää touhu muille, mutta jotenkin sitä ei vain ole tullut tehtyä. Olen saanut uusia kavereita tätä kautta, ja kyllähän se vähän erottaa, jos minä lopetan ja muut jatkavat. Ja eipä sillä, on minua uhkailtu niinkin, että "jos sinä lopetat, niin minäkin lopetan" - en sitten tiedä, onko asia ihan kirjaimelliseksi tarkoitettu, mutta kyllä se vanhan kääpäsimon sydäntä lämmittää, että joillekin minun seurani kelpaa.

Vielä piti enemmänkin sanoa, mutta pitänee lähteä kauppaan taas vaihteeksi, että jaksaa virtuaaliheppailla kaakaon voimin. (KAHVIA EI TUETA. Piste.)