Tallin suomenhevoskanta on ihan vahva, ja suhteellisen monipuolinen. Parantamisen varaa on kuitenkin paljon, ja siksi tuonkin välillä uusia hevosia piristämään kantaa. Tämänhetkinen tuontikatras on isoin tallin historiassa ja hiukan miettimistä ne ovatkin aiheuttaneet... Alla linkitettyjen hevosten ennätykset ja iät poikkeavat sivuilla lukevista, luottakaa tähän tietoon, kun en ole ehtinyt sivuja muutella.

Nykyiset viisivuotiaat tuontikokeilut ovat olleet harvinaisen epätasaisia, mutta positiivinen yllätyskin löytyy. Haaveherra on ainakin aloittanut hyvin, se on ehkä paras tuontikasastani tällä hetkellä. Se ei ole nopein (28,8a/2100m), mutta kohtuullinen, ja omien muistikuvieni mukaan sijoittuu aika ajoin. Tältä uskaltaa jo odottaakin jotain. Haaveherra pääsikin jo mukaan testiryhmääni, ja teetätin sille yhden varsan, o. Savun Lentohaave. Tällaisia kokeiluita olen tehnyt aiemminkin, ja niistä on tähän mennessä kyllä tullut hyviä. Emän puolesta varsalle ei oikein voi asettaa kummoisempia odotuksia, Tährenlento kun ei tehnyt oikeastaan mitään urallaan. Tamma juoksi kyllä kohtuullisen ennätyksen, 30,1a/2100m, mutta kilpastatistiikka kertokoon olennaisen. Suvullisen hevosen kanssa olisin todennäköisesti juoksuttanut sitä vielä kolmisenkymmentä starttia, mutta suvuttoman kokeilun kohdalla en viitsi olla niin armollinen. Tährenlento saa kokeilla jalostuspuolella parin varsan verran, ja jos ei tunnu olevan sielläkään hyvä, niin se saa lähteä kuoppaan.

Tuontikokeiluja on myös Voro, joka on vähän rajatapaus. Ennätys 29,2a/2100m ei ole mitenkään huono noilla starttimäärillä, mutta se ei oikein erotu edukseen porukasta eikä sen statistiikkakaan ole mikään päätähuimaava, etenkin kun joukkoon mahtuu kaksi hylkyä. Sen kanssa vielä katsotaan, petraako se. Kommentti on myös mietinnän alla. Se saa kuitenkin vielä lisäaikaa, meillä kun muutenkin kylmäveriorit ovat olleet aina hitaita syttymään, ja kaiken lisäksi sillä on nopein ennätys koko tuontipoppoosta.

Komedia vaikuttaa hiukan lupaavammalta kuin kaksi edellämainittua ainakin statistiikkojen perusteella, mutta ne ajat... Ennätys on tällä hetkellä lukemissa 35,4a/2100m ja se on kuitenkin junnannut ainakin 10 starttia neljänkymmenen pintaan. Ennustus on myös juoksemassa samalla ennätyksellä, ja sen kalenteri ei näytä sen paremmalta, joten tamma saattaa lopettaa piakkoin. Se ei muutenkaan ole tuntunut sijoittuvan kovin usein viime aikoina. Okran urasta en voi sanoa oikein muuta kuin että ennätys on viisivuotiaana 35,0ake ja taitaa olla sekin häntäpäässä tulostilastoissa. Se tosin on startannut aika vähän, joten katsotaan sitäkin vielä vähän aikaa.

Aleksanteri ostettiin meille Glaysta. Se ilmoitettiin meillä ensimmäiseksi koelähtöön, koska se oli aika pitkällä tauolla. Se on juossut vähän vaihtelevasti, viimeisimmässä startissaan paransi ennätystään kaksi sekuntin kymmenystä ollen viides. Sitä ennen se kuitenkin juoksi kaksi starttia sijoin 10 ja 11, eli rutiini puuttuu. Puuenkeli kuuluu Haaveherran ohella positiivisempiin yllätyksiin. Se ei kyllä ole viimeisimmissä starteissaan loistanut (paras sijoitus 6.), mutta verrattuna muihin tuontikokeilutammoihin tältä voisi jo odottaa parannusta tulevaisuudessa.

Kokonaisuudessaan tuontirypäs on ennätyksellisen säälittävä. Jopa Tähtiyön Halla pieksee ne mennen tullen. Se juoksi vain kaksi starttia ja koelähdön, mutta jätti kuninkuusravikolmosen, Cultessin. Aika hyvin tammalta, joka ei ole tehnyt mitään. Siitä pitäisikin teettää vielä joku varsa ja kokeilla sen onnea radoilla, on vielä toistaiseksi jäänyt tekemättä, kun sitä odottaa ettei siitä sitten tulisikaan mitään. Voikkovarsa olisi kyllä vielä huimempi mahdollisuus, mutta ei taida ihan kuvatilanne antaa periksi niin paljoa.

Olisikohan tuontikatraasta pääteltävä, että värijalostuskaan ei enää kannata? Ravimaailmassa olisi mukava nähdä lisää ruunikoita, mutta eivät nuo meidän ruunikot tunnu juoksevan. Toisaalta odotukset voivat ehkä olla vähän liiankin korkealla kun tuontihistoriastani löytyy sellainenkin tykki kuin Savitaipaleen Aavistus. Aavistus jättikin ihan kelpojälkeläisiä, joten jos nämä tuontipolleroiset eivät ota vauhtia alleen, niin ainahan voi jatkaa tutusta ja tunnetusta *naur* Tammoistakin aiempi tuontitamma Savitaipaleen Tulitus on onnistunut jättämään vSE-tamman ja oli peräti Derbyn tammasuosikki -kilpailun toinen. Näitä katsellessa voi todeta, että varmaankin laatuvaatimukset ovat liian korkealla.

No, ei kun uusia tuonteja peliin, sillähän se ratkeaa. Kierrätetään uusia peliin, niin eiköhän sieltä joku kiva löydy. Nyt kasvamassa on varsinainen kaunokainen, tamma Kedon Kukkanen. Jos nimi ei hevosta pahenna, niin ei sitten mikään - Kukkasesta tulee huippu, mikäli minä vain voisin sen määrätä. Kasvamassa on myös JP Koralli, JP Indigo ja JP Sorla. Katsotaan, mitä näistä tulee.