Käydäänpä läpi Kerystonin kartanon villit ravit 25.7. Kyseessä olikin jännittävä ravipäivä, sillä vuorossa oli Fasterajo ja Pikkupelmann. Meiltä ilmoitettiin Pikkupelmann-karsintaan Savun Cultavauhti, mutta se ei vain löytänyt vauhtiaan (taaskaan) ja jäi ulos kärkijoukoista. Lupaavan kolmivuotiskauden jälkeen ori ei ole innostunut juoksemaan, joten sillä alkaa olla jo hiljalleen veitsi kurkulla.

Ensimmäisessä lähdössä meiltä oli mukana kolme lämminveristä, L'O Holl Roll, Chaim Gone ja Hallucination Ugo. Holleri otti viimeiset rahat kuudennella sijallaan, kun taas kaksi muuta ei oikein tehnyt mitään. Hallucination laukkasi heti lähdöstä ja tulikin hylätyksi pitkästä laukasta. Chaim oli kahdeksas erittäin huonon juoksun jälkeen. Siltä olisin odottanut parempaakin.

Kakkoslähdössä meiltä oli mukana nelivuotiaat Tährenlento, Jymyn Jupina ja Voro. Tämäkään lähtö ei kyllä luvannut mitään hyvää meidän ravipäivällemme. Kolmikko oli em. järjestyksessä viimeisiä, Voro hylättiin liioista laukoista ja Jupinakin laukkasi kerran. Ei oikein meidän nelivuotiaista nyt löytynyt mitään juoksuintoa.

Montéssa oli jo vähän parempi meininki. Neloslähdössä The Name Of The Game oli toinen ja Alastair Loisto neljäs. Starlady Jazz tuli taas hylätyksi laukoista. Sille taitaa siis olla varusteiden vaihtoa vuorossa, ei oikein juoksu ole sujunut. Johan tuolla tosin alkaa jo ikääkin olla, että pikkuhiljaa aletaan siirtyä pois radoilta.

Kuudennessa lähdössä oltiin jo peitsareita hyysäämässä. Musketeer Noble petti totaalisesti ollen oman ryhmänsä viimeinen ja Episode oli toiseksi viimeinen. Kaksi hyvää peitsaria ei siis ollenkaan halunnut tänään näyttää mitään juoksun mallia. Wereyoubitten oli oman ryhmänsä kolmas ja sen perään tuli Snowbird Noble. Näille kahdelle sentään hyvät juoksut.

Seitsemäs lähtö olikin sitten Fasterajo. Meiltä oli hilkulla lähteä yksi ori mukaan, mutta päätettiin kuitenkin jättää se kotiin, kun ei juoksu ole viime aikoina luistanut. Viimevuotinen voittajahan on meidän hevonen, joten sinänsä se ei harmita. Voittajan Fire's Bridgebuilderin juoksu oli kyllä upeaa katsottavaa.

Kahdeksannessa lähdössä olikin mukana oma kasvatti Savun Salama. Tunnistin sen vasta nähdessäni lempinimeltään "Tyynymiehen" radalla lämmittelemässä ja pää meinasi hajota huomatessani sen mukana Pikkupelmannissa. Se lähtö kyllä tuijotettiin ja tarkkaan. Lopputuloksissa toinen sija! Akeyalle erittäin lämpimät onnittelut ja kiitokset hyvästä kasvatin valmennuksesta.

Yhdeksännessä lähdössä päästiin jo hurraamaan omille, kun Skipper Loisto vei voittorahat. Iron Wise Jazz oli viides. Just A Little Lie hylättiin radalta poistumisen vuoksi, kuski katsoi että ei vielä ollut köhästä kärsineen orin juoksu niin hyvää että kannattaisi yrittää.

Kymppilähdössä päästiin kiroamaan. Vasken Kaipaus hylättiin loppusuoran laukasta. Se ei oikein tuntunut pärjäävän rutinoituneemmassa seurassa tällä kertaa, ja rikkoi sitten laukalle vaikka olikin keskivaiheilla. Kakkosryhmässä Savitaipaleen Visiotar oli neljäs hyvällä juoksulla ja Kiin Tulikin keskeytti.

Meiltä oli tällä kertaa mukana osa vähän heikomman tason juoksijoita, ja se näkyi kyllä tuloksissa. Kuskitkaan eivät oikein malttaneet keskittyä sen jälkeen kun kuultiin että oma kasvatti on juoksemassa Pikkupelmannissa. Toivottavasti on parempi onni myötä ensi kerralla.