Jos halutaan olla positiivisia, sanotaan järjestöjen kehittyvän koko ajan. Jos ollaan realistisia, todetaan että aika harva asia järjestöissä toimii täydellisesti. Jos ollaan pessimistisiä, teilataan kaikki järjestöt.

Teilaaminen voidaan aloittaa vaikkapa päättävistä jäsenistä/hallituksesta. Jos yksi jäsen kolmesta on aktiivinen, voi kehittäminen päättyä jo siihen tosiseikkaan, ettei toisia voisi vähempää kiinnostaa möllöttää koneella kahtakymmentä tuntia päivässä ja siten päätöksiä ei saada ikinä aikaan toisten myöntymyksen puutteessa. Toisaalta tilanne voi myös olla suoraan riippuvainen yhden jäsenen dominoivasta asenteesta (minä määrään täällä nyt, aina ja ikuisesti).

Mahdollisuus vaikuttaa asioihin riippuu myös paljon siitä, mihin jäsenellä on oikeudet vaikuttaa. Jos jäsenellä ei ole tunnuksia sivulle, johon hänen pitäisi tehdä korjauksia, on kai turha luullakaan että hän voisi vaikuttaa mihinkään. Voihan hän tietysti kirjoittaa sivun hallinnoijalle ja kertoa tarvittavista korjauksista toivoen että ne saadaan joskus edes luettua. Hän voi myös tosin tyytyä kohauttamaan harteitaan ja toteamaan ettei voi vaikuttaa mihinkään.

Toisinaan jäsen saa myös vastaansa varsin kielteisen asenteen jo heittäessään viattomia ideoita ilmaan. On vaikea lähteä rakentamaan mitään uutta, jos ideat teilataan heti. Ihmiset tuppaavat ajattelemaan asioita omalta kannaltaan eivätkä välttämättä yleisen hyvän kannalta, joka toisinaan voisi olla parempi keino tehdessä päätöksiä, jotka vaikuttavat suureen ihmismäärään.

Tässä vaiheessa tosin joutuu jo hiukan miettimään, onko järjestöihin mukaan pyrkimisellä ollut mitään vaikutusta? Mikään ei kuitenkaan muutu, eikä jäsenellä ole muutenkaan mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Hän on joka tapauksessa riippuvainen jonkun muun tekemisistä ja sanomisista. Kivaa?

Siinä vaiheessa kun alkaa keittää tarpeeksi hän voi alkaa harkita vastarintapuolueen perustamista. Jos hän osaa vääntää sanoja tarpeeksi hyvin umpisolmuun ja käyttää poliitikkojen loistavaa ilmaisutaitoa, hän voi jopa saada itselleen kannattajia. Mikä parempaa, jos järjestön toiminnan kehnous näkyy ulospäin, hän voi jopa saavuttaa suurta suosiota. Pahimmassa tapauksessa hän tosin saa vain lokaa niskaansa ja voi vain syyttää itseään.

Tosin miltä se virtuaaliloka oikeastaan tuntuu?