Magnetien vuodatus tullee sisältämään virtuaalisen raviharrastuksen käsittelyä ja seuraamista kaikissa sen osa-alueissa. En tiedä läheskään kaikkia faktoja ravimaailmasta, joten kannattaa muistaa, että edustan tässä vain yksityistä henkilöä, enkä ravimaailman edustajaa.

Olen itse virtuaalisessa raviharrastuksessa mukana toista vuotta (aloitin kesäk. 2006) ja vaikutan tällä hetkellä kahden ravitallin pitäjänä. Joillekin voivat myös sanoa enemmän ne seikat, että olen Ravilistan ylläpitäjä, VRER:n päättäjäjäsen sekä raviponi- ja ravihevoslaatuarvosteluissa yhden osa-alueen tuomari.

Tallini ja minä
Minä olen tällä hetkellä täysi-ikäinen, kaksi virtuaalitallia omistava henkilö, joka pyörii virtuaalimaailmassa nimimerkillä Magnetie. Minut löytää kyseisellä nimimerkillä pyörimässä muutamilta virtuaalimaailman keskeisiltä foorumeilta.

Savitaival on talli, jonka kanssa aloitin ravipuolen harrastamisen. Talli viettää kaksivuotissyntymäpäiviään tämän vuoden kesäkuussa, ja pakko myöntää, että vähän haikea olokin on jo tulossa, vaikka edustamme yhäkin nuorimpia raviharrastajia tallini kanssa. Tämän kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon, niin Savitaipaleelle ja minulle kuin myös virtuaaliselle ravimaailmalle - tästä lisää myöhemmin. Tällä hetkellä Savitaipaleen tulevaisuus näyttää kenties valoisammalta kuin koskaan, vaikkakin haasteetkin ovat koventuneet vuosien varrella.

Go Ponies, tutummin Go on Savitaipaleen jatkeeksi syntynyt ponipuoli, jossa kuri ja järjestys saavat ajovitsasta niin että läjähtää. Kaikki tietävät, miten kurittomia ja itsepäisiä ponit voivat olla, joten minun oli oikeastaan pakko perustaa Go, etteivät ponini olisi syöneet minua. Go ei ole vielä onnistunut kovin suurelti leviämään käsistäni kuten Savitaipaleelle aikanaan kävi, mutta epäilen, että tämä on vain ajan kysymys.

Molemmat tallit ovat melko hiljaisia toiminnan suhteen, mutta hevosia talleissa on yhteensä noin 100 kappaletta, joten sen suhteen vauhtia ja meteliä löytyy kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Meille saa myös aivan vapaasti tulla tutustumaan hevosiin ja poneihin, ja kysymyksiä toiminnastamme ja hevosista saa aina esittää - pyrin vastaamaan mahdollisimman hyvin.